Luontoäänitteissä tilaäänet ovat mielestäni aivan omaa luokkaansa ja valovuoden edellä stereoääniä. Ne sopivat mainiosti lajiäänitteisiin ja erityisen hienosti maisemiin.

Tilaäänien monitoroinnissa on jonkun verran enemmän työtä kuin stereoäänissä, mutta lopputulos on hieno. Ongelmana on kuitenkin se, kuka niitä pystyy kuuntelemaan ja millä.

Kotiteattereita on loppujenlopuksi melko harvalla ja tilaäänistä saa täyden tunnelman esiin vasta viidellä kaiuttimella. Tilaäänitteet ovat muodossa, jossa ne downsamplataan automaattisesti stereoksi. Kehittyneemmissä formaateissa stereoraita tehdään kuitenkin erillisiksi raidoiksi.

Tilaääniä voi siis soittaa tavallisilla steroilla ja ne kuulostavat laajemmalta ja avarammalta kuin tavalliset kahdella mikillä äänitetyt. Edellisessä kirjoituksessani kerroin, mistä tämä johtuu.

Jotta useamman kanavan äänityksen saa muiden kuultavaksi on editoijalla käytössä kaksi mahdollisuutta, Dolby Digital ja DTS-formaatit ja niistä tässä enemmän.

Dolby Digital


Jokainen, jolla on kotonaan DVD-soitin tai tietokone voi kuunnella Dolby Digital -standardin ääniä. Oikeastaan kyseessä on laaja standardiperhe, joka on yhteensopiva alaspäin aivan varhaisimpiin versioihin saakka.

Dolby Digital on ääniformaatti, jossa on viisi kanavaa. Kolme kanavaa ohjataan etukaiuttimiin ja kaksi taakse. Kehitellympi Dolby Digital EX sisältää vielä taakse yhden kanavan Dolby Digital -standardikaiuttimien keskelle. Tällainen ääni ohjataan 7.1-vahvistimissa kahteen takakeskikaiuttimeen. Dolby Digital -standardin mukaan tallennettu äänii sisältää myös tiedon siitä, kuinka tilaääntä käsitellään vanhemmissa Dolby Surround -vahvistimissa. Dolby Surround on käytännössä kahden kanavan ääntä, josta vahvistin laskee lennossa taka- ja keskikaiuttimien äänen.

Dolby Digital standardin mukaista ääntä voi tallentaa monista äänenkäsittelyohjelmista suoraan tai erillisillä ohjelmilla koostamalla tiedosto erillisiin tiedostoihin ladatuista monoäänistä. Esimerkiksi Audacity käy tällaisten ääniraitojen dekoodaamisen (tallentamisen) ja koostamisen voi tehdä vaikkapa Nerolla.

Tallentaminen tehdään AC3-formaatissa, jota useimmat tietokoneiden soitto-ohjelmat osaavat purkaa ja toistaa.

Dolby Digital -äänien järkevin soittoalusta on tavallinen DVD-videolevy, johon äänet kasataan videoiden editointiohjelmalla. Esitettävän ääniraidan kohdalle voidaan laittaa myös kuvaa tai videota ja videon alkuun valikon, josta pääsee suoraan kuhunkin soitettavaan raitaan. DVD-levyt poltetaan DVD-videostandardin mukaan vaikka Nerolla. Videolle voi lisätä myös kommenttiraidan ja tekstityksen.

AC3-tiedostoina ääninäytteitä on helppo julkaista sellaisenaan myös netissä, sillä liki jokaisessa tietokoneessa on ohjelma, jolla niitä voi kuunnella. Käytettävän vahvistimen ja äänikortin mukaan äänen kuulee tilaäänenä, stereona tai monona.

DTS


DTS on standardi, jonka mukaan monikanavaista ääntä voi tallentaa pakkaamattomana, jopa 96 kHz näytteenottotaajuudella ja 24 bittisenä. Yleensä tallennus tapahtuu kuitenkin 48 kHz / 16 bittisenä.

DTS-enkooderit ovat kaikki kaupallisia ja niistä ehkä edullisin ja kenties yksi parhaita on Minnetonka Softwaren DTS-DVD tai DTS-CD.

http://www.thomann.de/fi/minnetonka_dvddts_encoder.htm

DTS-CD on ohjelma, jolla voidaan koostaa uusimmissa CD-asemissa ja kaikissa DVD-soittimissa toimivia 44/16-tallennettuja 5.1 ääniä, jotka sisältävät myös erilliset stereoääniraidat.

DTS-DVD-ohjelmalla voidaan tallentaa standardin mahdollistaman täyden kaistanleveyden äänitallenteita. Tallenteet voidaan siirtää videoiden editointiohjelmiin ja äänien taustalle voidaan laittaa kuvaa tai HD-laatuista videota. Bluray-soittimet toistavat tällaisia levyjä. Heikommalla laadulla (48/16) myös tavallinen DVD-levy käy julkaisuformaatiksi ja äänen laatu on selvästi DD-ääntä parempi.

Myös DTS-ääniä voi julkaista myös netissä erillisinä tiedostoina ja ne toistuvat uusimmissa soitto-ohjelmissa.

Luontoäänittäjän valinta formaatiksi

Entä minkälaisia julkaisutapoja luontoäänittäjä sitten valitsisi?

Itse olen julkaissut äänitteitä netissä AC3-tiedostoina ja tehnyt demolevyn DVD-videoformaatissa.

Koska haluan äänitteiden kuulostavan mahdollisimman luonnollisilta, avarilta ja kohinattomilta vailla kompression tuomaa tukkoisuutta, on valintani demolevyjen ja miksei valmiidenkin levyjen julkaisuformaatiksi ainakin aluksi DTS-CD.

Noista levyistä pääsevät osallisiksi kaikki DVD-soittimen omistajat.

Kirjallisuudessa ja netissä on esitelty hurja määrä erilaisia mikitystekniikoita konserttien taltiointiin. Esitettävä musiikkityyli, tilan akustiikka, esittäjien määrä ja sijoittuminen tilaan, instrumentit, yleisö ja moni muu juttu pitää huomioida konserttien livetilanteessa mikityssuunnitelmaa tehdessä.

Luonnon äänien taltioinnissa pärjätään onneksi paljon vähemmällä pähkäilyllä. Olen ollut huomaavinani, että luontoäänittäjät tuntuva jämähtävän kerran hyväksi havaitsemaansa tekniikkaan kyseenalaistamatta lainkaan sitä, mikä mikitystekniikka tai taktiikka missäkin olosuhteissa toimisi parhaiten. Itse mietin alinomaan, kuinka voisin parantaa äänitteiden laatua lähemmäs konserttitaltiointeja.

Tässä blogissa esittelen käyttämäni mikitystekniikat sekä tilanteet, missä mitäkin ratkaisua käytän. Uskoisin, että suurimmalta osalta maailman stereo- ja tilaääniä tallentavista luontoäänittäjistä löytyy joku seuraavista tekniikoista.


Asettelu 1 - DoubleMS + M

Tilaäänien tallentamiseen käytän kolmea mikkiä tuulisuojan sisällä. Tukimikrofonina vaikeimpiin paikkoihin, joissa edustalle haluttava kohde on kauempana on peilillä varustettu mikki. Vaikka laitteisto näyttää järeältä, se kulkee mukana siinä missä kiikari ja kamerakin. Tämä on siis perusasettelu maastossa kulkiessa.

Koinsidenssi mikrofoniasettelu antaa kohteille erittäin selkeät paikat stereokannalla. Tilan vaikutelma tulee takamikrofonista ja parantaa paljon tilantuntua normaalista MS-äänityksistä. Tukimikrofonilla edustan kohteen saa riittävän selkeästi esiin.

Asettelu 2 - MS

Stereomikrofonisysteeminä mm. ulkomaanreissuilla kulkee helpoiten kevennetty versio DoubleMS-laitteista. Liki kaikki viime vuosien äänityksistäni on tehty tällä asettelulla.

Lajiäänityksissä mikrofonien etäisyys kohteesta täytyy yleensä olla alle 30 metrissä ja hyviä äänitteitä saa vasta noin 10 m etäisyydeltä. Sopii hyvin äänityksiin, joissa kohdelajin lisäksi on myös taustaa.

Koinsidenssi mikrofoniasettelu, joka sijoittaa kohteet stereokannalle erittäin tarkasti. Sopii mainiosti erityisesti lentävien lintujen äänittämiseen. Tilan tuntu ei XY-tekniikan luokkaa.

Asettelu 3 - AB+Jecklin+peili

Tätä stereotekniikka, joka vastaa Telingan Pro 7 - mikrofoniasettelua, sopii stereona tallennettaviin lajiäänityksiin. Lajien, joiden taajuudet liikkuvat yli 2 kHz, äänityksiin ei tätä parempaa tekniikka ole keksitty. Matalammat äänet eivät tallennu oikein, sillä peili suodattaa niitä. Tällä menetelmällä tallentaa lajiääniksi 99% maailman lintulajeista, jos ei piittaa taustan äänistä.

Kohtuullisia lajiäänitteitä saa 2-3 kertaa kauempaa kuin suuntaavimmallakaan suuntamikillä, eli yleensä alle 100 m:n päästä. Tälläkin menetelmällä parhaat lajiäänitykset saadaan vasta alle 20 metrin päästä.

Peili kulkee melko mukavasti mukana maastossa. Herkkä tuulelle, sillä peili muodostaa pyörrettä.

Jecklinin-levyllä luotu stereo paikantaa kohtalaisesti muita taustan ääniä stereokannalle ja vaimentaa sopivasti muut, paitsi polttopisteessä olevan kohteen. Tilan tuntu on heikko. Lentävät kohteet eivät paikannu stereokannalla oikeisiin kohtiin.

Asettelu 4 - ORTF-aseteltu XY, köyhän miehen Dummy Head

Monella maailman luontoäänittäjällä on käytössään yksi tai useampia tämän tyyppisiä ratkaisuja. Omassa menetelmässä käytän kahta pallokuvioista mikrofonia 90 asteen kulmassa. Kapselien etäisyys on 17 senttiä, eli sama kuin ORTF-asettelussa. Mikrofonien välissä on styrox-laatikko, joka toimii "keinopäänä".

Tämä menetelmä, jossa laatikko tallentimineen ja mikrofoneineen jätetään maastoon pitkäksi ajaksi, toimii kohtuullisen hyvin myös lajiäänitteiden tallentamisessa. Parhaita äänityspaikkoja tälle asettelulle ovat akustiikaltaan luonnostaan kaikuisat ja epäselvät paikat, kuten järven rannat.

Tällä menetelmällä saa erittäin avaran ja miellyttävän stereokuvan. Äänessä on reilusti syvyyttä, mutta äänet eivät paikallistu kunnolla stereokannalla, vaan leviävät laajemmalle alueelle. Kuulokkeilla kuunnellessa äänet kohdistuvat paremmin, mutta tuntuvat kuuluvan kuuntelijan takaa. Jos mikrofonien asettelu on yli 90 astetta äänet hajaantuvat liikaa, eivätkä paikallistu enää järkevästi stereokannalle.

Päätelmät

Kullekin asettelulle on aikansa ja paikkansa, eikä mikään näistä ei ole toista parempi. Joissain tilanteissa on kuljetettavuuden kustannuksella tingittävä laitteiston määrästä, joskus tarvitaan lajiäänitettä, toisinaan taas syvyyttä antavaa järvenrantamaisemaa.

Vielä kun oppisi kuuntelemaan luontoa vähän herkemmin, jotta oikea menetelmä olisi aina käytössä. Siinä DoubleMS peilillä saattaa jatkossa auttaa asiaa. Mielekkäintä olisi, että lopullisen päätöksen äänitteen tyypistä voisi tehdä jälkikäsittelyssä.

Muutamia kuukausia tilaäänien ihmeelliseen maailmaan tutustumisen jälkeen on paikallaan pieni yhteenveto siitä, miltä tilaääninä tallennetut luonnonäänet (ja muutkin) oikein kuulostavat.

Suuntakuulo on jännä juttu! Pystymme luonnossa paikallistamaan 1-6 kHz äänet varsin tarkasti etenkin, jos ne tulevat etupuolelta päätä. Suuntatarkkuus on noilla taajuuksilla kuulema noin 3-6 astetta. Korkeammat äänet ovat sitten asia erikseen.

Takaa tulevien äänien suuntatarkkuus on omilla nahkalärpyttimillämme ja kuuloluilla heikompi, noin 10-30 astetta. Tässä ensin kuva kuvitteellisesta tilanteesta, jossa olemme ympyröiden keskipisteessä. Mustat pallukat kuvaavat laulavia lintuja.


Tallennettua ääntä kuunnellaan nykyisten standardien mukaan kotiteatterissa viidellä tai seitsemällä kaiuttimella. Koska äänilähteet eivät enää sijaitse samoilla paikoilla kuin livetilanteessa, eikä kuunteluhuoneen akustiikka ole sama kuin luonnossa, erityisesti sivuilta ja takaa tulevat äänet leviävät paljon laajemmalle alueelle.

Emme enää pysty paikallistamaan tarkasti äänilähteitä, vaan takaa tulevien äänien suunnan määrittäminen liikkuu jossain 60 asteen tietämillä. Jopa edestä tulevien äänien paikallistuminen on heikentynyt ja etualalla sivuilta tulevien äänien paikallistuminen on noin 20 asteen kieppeillä. Ainoastaan aivan suoraan edestä tuleva ääni paikallistuu lähes yhtä tarkasti kuin äänitystilanteessa.

Seuraava kuva esimerkkitallenteen äänien sijoittumisesta 5.1 kuuntelussa.


Dolby Digital on mielenkiintoinen ääniformaatti. Elokuvateollisuuden standardien mukaan 5.1 tallenne lasketaan stereokuuntelussa automaattisesti kahteen kanavaan, jolloin taustan äänet sijoittuvat stereokannan reunalle. Koska ne tulevat eri vaiheessa kuin normaalisti L ja R kaiuttimista tulevaksi ajateltu ääni, tuntuvat ne leviävän hieman normaalin stereokannan yli.

Tässä kuva esimerkkitallenteesta, jossa äänet sijoittuvat kannalle näin:


Äänikuva stereossa on erittäin avara. Koska takaäänet leviävät ja niissä on tavallaan myös hieman "vaihevirhettä", ne sävyttyvät hieman omituisiksi. Toisaalta stereokuuntelussa äänilähteet myös tiivistyvät ja kuulostavat erittäin hyvin suuntautuneilta. Kukin ääni tuntuu siis tulevan tarkasti yhdestä pisteestä ja erityisesti lentävän linnun ääni tuntuu liikkuvan hyvin tarkasti stereokannalla.

Yhteenvetoa

Aitona tilaäänenä tallennetut äänet kuulostavat kotiteatterisysteemissä erittäin luonnollisilta, sillä niihin on tallentunut mm. edestä tulevan äänen ensiheijastus juuri siitä suunnasta ja siinä vaiheessa kuin pitääkin. Stereoäänityksen, oli ne tehty tilaäänenä tai tavallisena stereona, suurin puute onkin juuri tuo ensiheijastumien sijoittuminen "väärään" paikkaan.

Tilaäänissä homma on selkeä ja tulos on kaikkiaan varsin upea. Myös takaa tulevien äänien vahvuuserot, jos siellä nyt joku kohde sattuu laulamaan, tuovat aivan eri luokan tilan tunnun kuin normi stereo.

Tilaääni stereossa kuulostaa avaralta ja kaikki yksittäiset äänilähteet paikallistuvat kannalle tarkasti. Sopii siis mainiosti myös normi stereokuunteluunkin.

Tässä muutama ac3-tiedosto kuunteluun!

Peltosirkku laulu, Vehmaa 21.6.2009 4:50
www.ksly.net/temp/FI-SFN-09-00373.ac3 (7 Mb)
Tyypillinen lajiäänite noin 15 metristä. Ambient-soundina peltoympäristöä. Kiurut ympärillä, kaukaisia korppeja ja ylilentävä käpylintuparvi. Hyvä tilan tuntu.

Viitakerttunen laulu, Vehmaa 22.6.2009 3:20
www.ksly.net/temp/FI-SFN-09-00379.ac3 (25 Mb)
Lajiäänite noin 25 metristä. Laulaja on maalaistalon pihaympäristössä, jossa paljon rakennusten heijastumia. Laulaja talon seinän vieressä, josta voimakas ensiheijastus. Tämä on esimerkki äänitteestä, joka kuulostaa stereona hieman oudolta, mutta kotiteatterisysteemillä aivan mainiolta.

Mustarastas kutsuääni, Vehmaa 23.6.2009 5:10
www.ksly.net/temp/FI-SFN-09-00383.ac3 (8 Mb)
Lajiäänite noin 5 metristä. Äänite tehty metsässä, jossa ensiheijastumat ovat vähäisiä. Tilan tuntu tulee taustan äänien sijoittumisesta. Toimii kahdella tai useammalla kaiuttimella

AC3-tiedostoista

AC3 on pakattu 5.1-formaatin ääni, jota voi kuunnella vaikkapa Windowsin MediaPlayreilla tai Nerolla. Monta muutakin ohjelmaa noiden tiedostojen soittamiseen on olemassa.

AC3 on DVD-levyjen ääniformaatti, pakattua 48/16 ääntä. Blurayn DTS-ääni on 96/24 bittistä, joten originaaliäänitteet ovat luonnollisestikin tuossa formaatissa.

Lähes kaikki kannettavat tallentimet on tehty stereoäänityksiin. Niihin voi liittää kaksi mikrofonia kahteen mikkiliittimeen. Neljää tai useampaa kanavaa tallennettaessa on laite vaihtoehdot vähissä.

Kalliista Sound Devicen mallistosta löytyy malleja, joihin saa useita mikrofoneja. Halvempia ja riittävän laadukkaita malleja on käytännössä vain yksi, Edirol R-44.

Kun viime keväänä ryhdyin tallentamaan Double MS -äänityksiä kolmella mikillä ja kahdella tallentimella tämän laitteen hankkiminen alkoi kiinnostaa todenteolla. Kahden tallentimen synkkaaminen jälkikäsittelyssä on työlästä, eikä takakanavien suuntavaikutusta vaihevirheen takia ole käytännössä mitenkään mahdollista saada tuolla systeemillä riittävän tarkaksi. Takakaiuttimien suuntavaikutus on suoraan sanoen huono.

Laitoin Fostex FR2-LE-tallentimeni vaihtoon ja hommasin viimein Edirolin. Laite saapui viime viikolla ja joutui heti tänä viikonloppuna tosi toimiin. Ei tosin lintujen äänittämiseen vaan pariin konserttikeikkaan. Toinen oli urku- ja toinen kuorokonsertti.

Tein tallennukset 8 Gb kortille sisäisillä akuilla, joiden kestävyyden testasin ennakkoon. Akut, jo vuosia käytössä olleet, kestivät mainiosti konserttien kestoajan. Testissä yksi 2700 mAh akkusatsi neljälle kanavalle Phantom-virtaa syöttäen kesti lähes neljä tuntia. Kortille mahtuu 48/24-ääntä näköjään lähes 8 tuntia. Tuosta päätellen laite toimii normaalissa luontoäänityksissä sisäisillä akuilla varsin hyvin ja pitkään.

Äänitteiden laatuun olen varsin tyytyväinen, vaikka eivät varsinaisia levytysäänityksiä olleetkaan. Konserttiäänityksissä akustiikka käyttäytyy omituisesti ja häiriöääniä yleisöstä tulee paljon. Konsertti on kuitenkin konsertti ja on hyväksyttävä sellaisena. Testasin äänityspaikkojen akustiikkaa ennen yleisöä ja tilanne yleisön kanssa oli aivan erilainen. Tällä alalla on vielä paljon opeteltavaa.

Edirol olisi ollut erityisen tarpeellinen minulle jo pari vuotta sitten, kun siirryin MS-äänityksiin. R-44:ssä on nimittäin valmiina MS-AB matriisi. Paljon ylimääräistä työtä äänen jälkikäsittelyssä olisi tällä laitteella säästynyt.

Tilaäänien kanssa Sonyn Sound Forge Pro 10 on kuitenkin ohjelma, jolla kaikki kanavien matrisointi on äärimmäisen helppoa. Double MS äänityksistä saa tuolla ohjelmalla parilla napin painalluksella 5.1 tilaääntä.

Gainin säätönuppi on Tascamin HD-P2 ja Fostexin FR2_LE tallentimissa sijoitettu ärsyttävästi laitteen kylkeen niin, että säädin liikkuu maastossa lähes itsestään hankautuessaan vaikkapa vaatteita vasten. Monta äänitystä on mennyt vuosien mittaan pieleen siksi, että Gain on vääntynyt hiljaiselle, jopa nollaan. Edirolissa Gain-nupit on viisaasti laitteen päällä ja pääsäätimet on porrastettu selvillä pykälillä.

Edirolin kantolaukku/suoja on lisäksi viimeisen päälle loistavasti muotoiltu. Tallennuskortti on tässä mallissa erittäin hyvin pölyltä suojattuna, samoin kuin XLR-sisääntulot, joiden päällä on tarranauhalla toteutettu läppä. Läppä pitää johdot ja liittimet hyvin suojassa ja kaiken lisäksi se vahvistaa piuhojen lähtöä tallentimesta. Kun johdot pääsevät liikkumaan, XLR-liittimien herkät johtimet hiertyvät hiljalleen. Toivon mukaan tätä laitetta käytettäessä johtojen kolvaamista ei tarvitse harrastaa enää kuukauden välein.

Fostexin tallentimessa akkujen sijoittuminen erilliseen ja hankalasti käytettävään koteloon hidasti ja vaikeutti akkujen vaihtamista maastossa. Edirolissa akut on sijoitettu samalla tavoin kuin Tascamissa, yhden helposti avattavan luukun taakse. Edirolissa tarvitaan vain neljä akkua, Tascamissa niitä kuluu kahdeksan.

Kun katselin netistä Edirolin laitteen kuvia, kuvittelin sen olevan ulkoisilta mitoiltaan suunnilleen Tascamin luokkaa. Tascam on fyysisiltä mitoiltaan melko kookas. Edirolin tallennin on kuitenkin hyvin pieni, jopa pienempi kuin Fostexin FR2-LE. Se painaa suunnilleen saman verran ja kulkee helposti mukana repussa.

Ja miksi sitä kannattaa kantaa mukana muulloinkin kuin varsinaisesti maastossa äänitettäessä? R-44:ssä on kaksi laadukasta herttakuvioista mikrofonia, joilla saa dokumenttiäänityksiä ja parempiakin milloin ja missä vain. En tarvitse enää "pokkaritallenninta", jonka ostamista harkitsin vielä jokin aika sitten. Tämä laite toimii "pokkarinakin" aivan loistavasti!

Jos joku tallennustilanne vaatii enemmän kanavia kuin neljä, voi kaksi Edirolin tallenninta liittää toisiinsa. Ne kytketään yhteen synkkajohdolla, toinen laitteista asetataan Master-laitteksi ja toinen Slaveksi. Konserttiäänityksissä tuolle ominaisuudelle on varmasti käyttöä, jos tällaisia äänityksiä minulta joskus kysellään. Konserteissa tilaäänen lisäksi tarvitaan usein apumikrofoneja. Myös luontoäänityksissä apumikrofonien käyttö saattaisi parantaa tilan hallintaa.

Olen vähintäänkin tyytyväinen ostokseeni! Huippulaite kerta kaikkiaan.

Äänitteiden monitorointi on tärkeä osa äänitetuotantoa. Onneksi sitä varsinaista "tuotantoa" on varsin vähän, joten vakavamielistä ja vaativaa monitorointia ei tarvita kovin usein.

Monitorointivermeitä on kylläkin ilmaantunut olohuoneeseen vuosien varrella jonkun verran. Koska aika moni on kysynyt, millä monitoroin, niin tässä kaikki olohuoneessa majailevat laitteet.

Soittimet
DVD-kiintolevyllinen-digiboksi: Sony rdr-hxd760
CD-soitin: Denon DCD 725


Yllä Denon CD-soitin, alla NADin vahvistin.


Tietokone (2009)
Acer Aspire 9300

Äänikortti
kannettavan sisäinen (SoundBlaster jotakin)
Terratec DMX6FireUSB: ulkoinen äänikortti/mikseri tilaäänien monitorointiin. Lähes koko ajan kiinni Onkyon vahvistimessa.


Onkyon 7.1 vahvistimen päällä Terratecin äänikortti, johon tietokone liitetään.

Ohjelmistot
Sony Sound Force Pro 10 (tilaäänityöskentelyyn)
Audacity 1.3.7 (normi äänenkäsittelyyn)
Nero (Master-levyn prosessointiin)

Vahvistimet
NAD AV 713 (stereokuunteluun CD/DVD-soittimella)
Onkyo tx-sr576 (DVD/tietokone monitorointiin 5.1 äänellä)

Kaiuttimet
Tietokoneen sisäinen
Tietokoneeseen 3,5 jackilla liitetyt ulkoiset kaiuttimet, joiden merkkiä en just nyt muista
Infinity's Total Solutions TSS1200CHR 5.1 (sateliitit ja sub) Nämä värittävät ääntä jonkun verran, mutta antavat kohtuullisen realistisen kuvan normi kotiteatterijärjestelmästä. Sateliitit jalustalla.
B & W :n kolmetiekaiuttimet, vuodelta 1993. Hankittiin muinoin klassisen musiikin kuunteluun. Laaja dynamiikka, hiljaiset, neutraalit (kuten Sennheiserin mikrofonitkin). Jalustalla


B&W:n klassisten kaiuttimien päällä on Infinityn pikkuruinen sateliitti, joita löytyy tietenkin jokaisesta huoneen nurkasta ja television edestä.


Kuulokkeet
Sennheiser HD 465
Ynnä parit muut, joiden merkkiä tai mallia en muista.

Akustointi
Normaalisti säätäessä ihan normi olohuone ja makuuhuone kalustoineen
Masteria kuuntelen useissa paikoissa, kuten autossa ja työpaikalla, mutta en varsinaisissa studio-olosuhteissa

Kävin viime viikonloppuna AV-messuilla Helsingissä. Sinällään upeat messut, jossa pääsin kertomaan toiveitani Sennheiserin edustajille ihan suoraan. Olen nimittäin pitkään kironnut, ettei Senkku suostu tekemään uuteen 8000-sarjaan kasikuvioista mikkiä. Toivottavasti terveiseni menevät eteenpäin, vaikka epäilen kylläkin.

Messujen paras anti oli kirjakustantamo (ja kai ne Riffi-lehtiäkin tekevät), jonka hyllystä löytyi upea suomenkielinen opus, Eero Aron kirjoittama "Tilaääni".

http://www.riffi.fi/julkaisut/tilaaani_preview.htm

Ahmin kirjan siltä istumalta paluumatkalla junassa ja voisin sanoa, että siinä on suomenkielisessä paketissa likimain kaikki, mitä tilaäänistä ja äänittämisestä voi sanoa. Harvoin saa muutamalle kymmenelle eurolle yhtä paljon vastinetta.

DoMS+M

Kirja antoi tukea ajatukselleni käyttää kesän ajan testaamalleni DoubleMS-järjestelmälle etumikkinä peiliä yhdellä mikillä. Toki tuollaiset äänitykset ovat haastavia käsiteltäviä vaihesiirron puolesta, mutta en usko, että se on suuri ongelma.

Lopputuloksena on siis äänityksinä MS-stereo, mono-peili, MS+peili, DoMS-tilaääni ja DoMS-ääni korostetulla peilillä. Voin vapaasti valita, mitä niistä käytän vaiko kaikkia. Eli monosta erityyppisiin 5.1-ääniin yhdellä äänityksellä kaikki.

Eikun ulos testaamaan.


B-formaatti - äänitteen kantasolu

Se kaikenkattava nelikanavainen formaatti on ns. B-formaatti, jossa on kolme 8-kuvioista ja yksi pallokuvioinen. Tuosta formaatista voidaan ajaa ulos ääni vaikka sataan kaiuttimeen kolmiuloteisessa tilassa. B-formaatista saadaan yksinkertaisella laskutoimituksella ulos R-formaattista 5.1 -ääntä. Siinä kuuden normaalissa kotiteatterissa toistettavan äänen lisäksi mukaan lasketaan ylimääräinen R-kanava ja vóila paluu B-formaattiin ja siitä mihin tahansa muuhun tulevaisuuden äänijärjestelmään on mahdollista.

Mikä tässä sitten on niin hienoa? Luontoäänityksessä, jossa mikrofonit jätetään paikoilleen, voidaan kohde panoroida mistä tahansa kolmiulotteisen tilan kohdasta etualalle ja voimistaa aivan kuten halutaan.

B-formaattia voisi hyvällä syyllä sanoa mikrofoniratkaisujen kantasoluksi, josta voi erikoistua mitä moninaisimpia äänitteitä.

B-formaattia tallentava mikrofoni on varsin vaatimattoman näköinen härväin.

http://www.lesonmulticanal.com/?p=129

Mikään ei tietenkään estä rakentamasta itse moista laitetta hommaamalla tukun kaseja ja pallokuvioisen, mutta miksi nähdä vaivaa, kun valmiitakin systeemeitä on jo olemassa.

Naturerecordists-palstalla eräs saksalainen herra esitteli isolepakoista saamaansa äänitettä. Ne oli tallennettu varsin samanlaatuisilla vermeillä, joilla itsekin tallentelen.

Mietin, voisiko suomalaisista lepakoista saada äänityksiä nykylaitteillani ja virittelin suomalaisten äänittäjien sähköpostilistalla keskustelua aiheesta.

Harry Lehto oli äänityksiä jo tehnyt, joten päätin kokeilla äänitystä itsekin. Pienen kyselykierroksen jälkeen paras lepakoiden äänityspaikka kotikulmillani selkeni minulle. Se sijaitsee Jyväskylän Tourujoella.

Eilen illalla klo 23 paikkeilla virittelin äänityslaitteeni joen rannalle. Pinnalla vilisti hurja määrä lepakoita, jotka melkein pyyhkivät pölyt lahkeista.

Tallensin noin vartin verran testiäänitystä Tascamin 192 kHz näytteenottotaajuudella, jolla pystyy tallentamaan aina 96 kHz ääntä. Tuon taajuuden alapuolella ovat kuulema lähes kaikki meikäläisten lepakoiden äänet.

Tänään avasin äänitiedostot Audacity-äänenkäsittelyohjelmaan. Äänitteellä on valtava määrä todennäköisesti tallennin- tai mikrofoniperäistä erittäin korkeataajuista kohinaa, joka on joillain taajuuksilla voimakasta.

Tallenteilla oli toki myös luonnosta peräisin olevia korkeataajuisia ääniä. Lepakoiden kaikuluotaussarjoja kuuluu 28-60 kHz taajuuksilla. Osa äänistä on matalampia, osa korkeampia ja jotkut valitettavasti lähes hukkuvat laitteen kohinan alle.

Muutamia todennäköisesti lepakon ääniä löytyy myös alueella 75-90 kHz, mutta nämä äänet ovat niin heikkoja, ettei niistä oikein varmaksi voi sanoa.
 

Tässä on näyte yhdestä lepakon kaikuluotaussarjasta.

Hyvin mielenkiintoista puuhaa, mutta näyttää siltä, ettei nykyiset laitteistot sittenkään oikein sovellu varsinaiseen tallenteluun.

Pudotin ohjelmassa äänenkorkeuden 90% alas, jolloin esim. 40 kHz ääni kuulostaa 4 kHz ääneltä. Näytteen lepakot kuulostivat melkoisen korkeaäänisiltä vielä silloinkin. Jännittävän kuuloista äänitettä, mutta valitettavasti sitä laitekohinaa on liikaa, jotta äänitteestä voisi siivota edes kohtuulliselta kuulostavan.

Kuuntele Tourujoen lepakoiden luotausääniä

 

Häiriöäänistä

Tässä vielä näyte laitteiston aiheuttamista häiriöäänistä. Ylempi on MKH30- alempi MKH60-mikrofonin tallentamaa dataa.

Häiriöäänet kuuluvat samoilla alueilla kummassakin mikrofonissa, joka viittaisi häiriölähteen olevan tallentimessa tai johdossa. Osa häiriöäänistä on jaksollisia, arvatenkin jännitteenvaihtelun kanssa jollain tapaa resonoivia laajakaistaisia ääniä.

Naturerecordists-keskusteluryhmässä oli linkki sivulle, jossa oli jonkun kaverin äänitteitä sekä kertomus siitä, mitä niille oli tehty. Jokaisessa äänitteessä luki "Normalized only"!

Siinä peruste tähän juttuun!

Äänitteen ominaisuudet

1. Luonnossa otettu äänite on mikrofonien tallentimelle välittämä kappale todellisuutta sillä hetkellä ja siinä paikassa, jossa se on taltioitu
2. Äänite ei ole sama kuin kuultu kokemus samassa paikassa

Miksi ääntä pitäisi muokata? Syystä, että kohta 1 ei kuulosta kohdalta 2.

Monin verroin vaikeampi kysymys on, kuinka tavoitteeseen päästään tuhoamatta äänitteestä tärkeitä osia. Tässä jutussa kerron ne tavat, joilla äänitteen saa varmasti pilattua.

Kohinan poisto

Lähes jokaisessa äänitteessä on kohinaa ja äänenkäsittelyohjelmissa on yleensä aina jokin kohinanpoisto-suodatin. Suodattimelle kerrotaan, mitä ääntä ei haluta ja sitten tuo ääni vähennetään jonkun mystisen algoritmin avulla alkuperäisestä äänitteestä.

Oma kokemukseni on, ei toimi!

Algoritmissä on mahdollista loiventaa poistettavien ja mukaan haluttujen äänien välistä syttymistä ja sammumista, poistettavista kohdista äänen voimakkuutta voi säätää desibelin osien tarkkuudella.

Suodatin muuttaa pienimmilläkin asetuksilla äänen sävyn kohinaa vähennetyistä kohdista erittäin metalliseksi ja epäluonnolliseksi.

Kohinan poisto sopii mainiosti studioäänityksiin, ei luonnon ääniin!

Päästösuodattimet

Ali- ja ylipäästösuodattimet ovat äänenkäsittelyn perusjuttuja. Suodatusta voidaan tehdä mikrofonissa, tallentimessa tai äänenkäsittelyohjelmassa.

Ylipäästösuodatin on helppo ja raaka tapa häivyttää vaikkapa auton tai tuulen jyrinät. Käytin ennen lähes kaikille ongelmaäänitteille 400 Hz kevyttä (6 bBa) ylipäästösuodatusta. Lopputuloksena oli jyrinän muuttuminen äänitteellä tuulen kohinan kaltaiseksi, joka tuohon aikaan tuntui häiritsevän muka vähemmän.

Kaikki päästösuodattimet ovat vain taajuuskorjaimen karkeita muunnelmia, eivätkä missään olosuhteissa pärjää taajuuskorjaimen (ekvalisaattori) taitavalle käytölle.

Äänen huippukohdat ja normalisointi

Luonnonäänet ovat melko hiljaisia, jos kohteena ei ole muutamasta kymmenestä metristä äänitetty kurki tai mikrofonin viereen asettunut laulurastas. Niinkin on käynyt.

Äänitteellä on aina huippukohtia, jotka halutaan kuuluvaksi ja pohjaääniä, kohinaa tms. jotka halutaan usein hiljaiseksi. Äänimaisemissakin, joissa ei tällaista eroa välttämättä ole johtuen laajasta äänimatosta, kaiuista yms. on yleensä tarvetta ainakin jonkunlaiseen äänenvoimakkuuden säätöön.

Äänenvoimakkuuden säätöön helpoin ja siistein tapa on normaali "vahvistus", jossa uuden huippukohdan voi määritellä vaikkapa elokuvateollisuuden standardeilla -3 tai -6 dBa tasolle tai hieman alemmas. Elokuvateollisuudessa headroom on kapeampi kuin vaikkapa YLE:n -12 - -20 dBa radiotyön suositus.

Nykyisin lajiäänitteissä eniten käyttämäni tapa on taajuuskorjaus, jossa muut kuin pääsignaalin taajuudet jätetään koskematta ja haluttua ääntä nostetaan varovasti askel kerrallaan koko ajan monitoroiden.

Karkein, helpoin ja tuhoision tapa on se automaattisin, eli normalisointi. Tuota suositellaan merkillisen monella sivustolla automaattisena toimintona kaikille Internetissä esitettäväksi aiotuille äänitteille.

Normalisoinnissa äänitteeltä etsitään huippukohdat. Niitä nostetaan -0 dBa tasolle, eli juuri sille rajalle, jossa ääni ei vielä säry. Normalisointi nostaa kohinatason luontoäänitteillä yleensä aina sietämättömäksi, sillä Normalisointi myös kompressoi, eli tasoittaa huippukohtien ja pohjaäänen tasoa.

Lopputulos normalisointia käyttäen ei luontoäänitteillä ole koskaan sitä, mitä vaikkapa lajiäänitteiltä yleensä vaaditaan.

Kompressointi

Äänitteen dynamiikka, eli voimakkaiden ja hiljaisten äänien välinen ero on huippulaatuisilla laitteilla äänitettäessä laaja. Hiljaiset ovat hiljaisia ja kovat äänet toistuvat voimakkaina ja yleensä särkymättä.

Käytännössä kaikki äänitteillä esitettävä musiikki, joitain poikkeuksellisia klassisen musiikin äänitteitä lukuunottamatta on kompressoitua. Niissä rummut eivät peitä alleen klassista kitaraa.

Luontoäänitteillä ei yleensä ole ollut tapana komressoida äänitteitä lainkaan, sillä varsinkin lajiäänitteillä logiikka toimii juuri päin vastoin kuin vaikkapa raskasta rockia sisältävässä raidassa. Haluamme voimakkaan äänen kuulostavan voimakkaalle ja hiljaiset mielellään mahdollisimman hiljaisina.

Tästä syystä kaikkinainen kompressointi yleensä vain ja ainoastaan heikentää äänitteen laatua. Poikkeuksiakin tähän sääntöön löytyy. Paljon kaikua sisältävät äänimaisemat sietävät kompressointia varsin hyvin, mutta pääsääntönä on, ettei dynamiikka-alueeseen kannata kajota.

Yhteenveto

Äänen muokkaaminen rankoilla toimenpiteillä ei koskaan paranna äänitettä, eikä sillä päästä tavoitteeseen, eli siihen, että äänite kuulostaisi samalta kuin luonnossa.

Hyvissä olosuhteissa, hyvillä laitteilla äänittäminen, monitorointi ja taajuuskorjaimen äärimmäisen varovainen käyttö ovat tärkeimmät tekijät luonnolliseslta kuulostavien äänitteiden saamisessa.

Mitkään äänenkäsittelykikat eivät pelasta huonoa äänitettä!

Pitkään odotettu kala- ja äänitysreissu Lappiin ja Finmarkiin toteutui viime viikolla.

Asuntoauto haettiin Jarilta maanantaina 29.6. ja siitä sitten illan mittaan pohjoiseen. Tiistaina 30.6. Utsjoella äänityskelit olivat kohdallaan. Oli melko tyyntä, aurinkoista ja lähes helteistä, joten boksi ja kuljetettava laitteisto olivat käytössä koko päivän.

Murtosaaren Jussi tuli myös Kevon maisemiin ja yhdessä kiersimme Piesjängän ja Ailigaksen reunamia hyttysten ja mäkäröiden syöttinä. Tuloksena oli kelpo äänityksyiä lapintiaisesta, sinirinnasta ja lapinsirkusta. Kahlaajaosastollekin tuli kohtuullisia äänityksiä vesipääskyistä ja lapinsirreistä.

30.6. illan mittaan siirryimme kalareissulla olleen veljeni kanssa Norjan puolelle. Karasjoen kautta Tanaan ja siitä illaksi tunturiylängöille Berlevågiin vievän tien varteen.

Melko tyynessä kelissä ripotteli ajoittain hieman vettä ja nukahdin riekkojen ja tunturikihujen ääniin. Kun heräsin, asuntoauto heilui ja huojahteli ankaran pohjoismyrskyn kourissa.

Siihen loppuivat tuon retken ja oikeastaan koko tämän laulukauden äänitykset.

Nuorella karimetsolla on meren kovien tuulien kanssa opettelemista. Samoin oli myös kuvaajilla. Kuvaaminen onnistui vain kontaltaan tai makuulta. Pystyasennossa tuuli riepoi miestä ja laitteistoa ihan liikaa.

Hornoyan lintuvuorilla, tuntureilla ja Suomen Lapissa tuli surkeassa kelissä kohtuullisia kuvia, mutta äänitykset jäivät todellakin tuohon ainokaiseen päivään.


Lunni räpiköi Hornoyan hirmutuulessa kohti pesäkoloaan.

Loppu viikko katseltiin arktisia maisemia Tanan, Ifjordin ja Lakselvin maisemissa muutaman asteen lämpötilassa, räntäsateessa ja erittäin kovassa pohjoismyrskyssä.

Tämä oli viimeinen retkeni karulle tundralle, josta en ole koskaan pitänyt. Muut saavat hoitaa pohjoisten lintuvuorten äänitykset, keskityn kernaasti Thaimaan lämpöön.

Melko tuttu näkymä viiden päivän ajan asuntoauton oleskelutilasta ulkoilmaan.

Luonnossa ei esiinny puhdasta siniääntä! Näin väitetään kirkkain silmin eräässä arvovaltaisessa oppaassa.

Luonnossa, jokaisessa äänessä soi perusääneksen lisäksi lukuisa määrä eri vahvuisia sivuääneksiä, jotka luovat äänen soinnin ja värin. Juuri niistä tunnistamme toistemme puheäänen tai monet lintulajit ja niitä sanotaan harmonisiksi ääniksi.

Siniääni tarkoittaa ääntä, jossa ei ole harmonisia komponentteja ja se on siis sitä, jolla tehdään vaikkapa äänentoistotestit, sillä mittaukset tehdään vain yhdellä ääneksellä.

Avasin juuri äänittämäni Kalajoen kirjorastaan äänen äänenkäsittelyohjelmaan spektrimuodossa ja hämmästyin suuresti!

Kirjorastaan äänessä ei soi ainutkaan harmoninen ääni! Siinä on selitys hampaita vihlovan kirkkaalle soundille.

Kirjorastaan alempi "kiikun" ääni kuuluu taajuudella 2080-2600 Hz, eikä tasan tarkkaan missään muualla.

Aivan poikkeuksellinen on siis kirjorastaan kiikun vinkuna ja siitä syystä Siniäänen mestariksi nimeäisin tämän lajin.

Viime vuoden lintuharvinaisuuksien ykkönen Suomessa (ja oikeastaan koko WP:llä) oli siperiankurppa, joka soidinteli itärajalla, lähellä Venäjän ja Suomen raja-asemaa.

Tämän vuoden Suuri siperialainen oli kirjorastas (Zoothera aurea) White’s Thrush

Seppo Pudas, Kalajoen kuuluisa Löytäjä, kuuli kirjorastaan laulua 15.6. aamun pikkutunneilla kotikonnuillaan. Siitä alkoi rumba, joka ei luultavasti ihan heti pääty. Lintutiedotus oli heti aamulla täynnä päivitysviestejä. Tarsigerista löytynyt äänite sai minut melkoisen vakuuttuneeksi lajista, joskin pieni epävarmuus kalvoi mieltä, lintua kun ei oltu nähty. Kaikesta huolimatta lähtöpäätös pinnan perään oli itsestään selvä. Tällaista tapausta ei melko varmaan tule enää elämäni aikana.

Kuntarallijoukkueemme "Simunankosken Höylä", lähes kokonaisena, suuntasi kohti Kalajokea heti töiden jälkeen. Hieman ehdin vielä miettimään mukaan valittavaa äänityslaitteistoa. Tilaäänien kanssa lintua pitäisi päästä suhteellisen lähelle ja ympäristön pitäisi olla mielellään melko häiriötön.

Bongaustilanteet tuntien, en uskonut hetkeäkään, että araksi mainittua siperian asukkia pääsisi lähelle ja että lähellä ihmisasutusta satojen paineisten bongarien keskellä voisi tuolla systeemillä päästä järkevään lopputulokseen. Valinta oli, kuten kurppapaikallakin viime vuonna, Telingan peili. Peilillä korkealta ja kovaa huutavan laulajan saa varsin ketterästi talteen ja päälle päätteeksi vielä suodatusta ympäristön älämölölle.

Kalajoen kankaille saavuttiin hyvissä ajoin yhdeksän paikkeilla ja taivas valui vettä solkenaan. Puolen tunnin kahvipaussin aikana sade hiljeni ja lakkasi lopulta kokonaan. Oltiin matalapaineen keskuksessa sillä ilma ei liikkunut kerrassaan mihinkään. Ideaali tilanne äänitystä ajatellen, tuumailin.

Paikka, jossa kirjorastas oli laulanut oli harvaan rakennettua omakotitaloaluetta, keskellä tyypillistä pohjanmaan rannikon mäntykangasta. Kangasmetsän seassa oli jonkun verran tiheämpää puustoa, puutarhaa ja kosteampaakin painannetta. Reviiri ei ollut Siperian koskematonta kuusitaigaa, jossa aiemmin kuvittelin kirjorastaan viihtyvän. Pois siis sinipyrstöhabitaattien ajattelu tämän lajin kohdalla.

Alueen pikkutiet täyttyivät illan edetessä autoista ja parhaimmillaan paikalla oli hyvinkin 200 henkeä. Hieman ennen kymmentä, kun vesisade viimein lakkasi ja oli aivan tyyntä, aloitti rastas viimein laulunsa. Ensin kuulimme verryttelyksi muutaman säkeen pätkän, jonka suurin osa porukasta tietenkin missasi.

Virittelin pikavauhdilla äänitysvermeet asemiin ja vein ne paikkaan, jossa kuvittelin linnun parhaiten kuuluvan, aivan autojonon kauimpaan päähän. Muutama minuutti odotusta ja idän ihme aloitti käsittämättömän kuuloisen laulunsa. Tunnelmia, päivitysviestejä ja muuta sen suuntaista tallentui ensimmäisiin äänitteisiin enemmän kuin kirjorastaan laulua.

Ensimmäisen kunnon laulusession jälkeen aprikoin, kuinka kaukaa ja mistä suunnasta ääni oikeastaan tuli. Kohteen suunta oli helppo hahmottaa, kun katsoi 300 metriä pitkää autoletkaa ja niiden edessä seisovia ihmisiä, joiden huomio oli kiinnittynyt samaan pisteeseen. Tuosta päättelin olleeni ensimmäisessä havaintotilanteessa ehkä noin 100-150 metrin päässä.

Hymy leveni kohti korvia ihan väkisin ja välikättelyitä esiintyi ympärilläni. Kaiketikin porukat olivat varmoja lajista, miksen siis minäkin? Koska en halua olla ilon pilaaja, osallistuin seremoniaan mielelläni.

Aika moni tuosta 200 hengen porukasta poistui melko pian ensimmäisten ääninäytteiden jälkeen, mikä oli äänityksiä ajatellen vain hyvä juttu. Koska ensimmäisissä äänitteissäni taustalla oleva ison tien ääni tuntui häiritsevältä, päätin yrittää omakotitaloalueen toista tietä, joka tuntui olevan oikeammassa suunnassa isoon tiehen nähden. Kaiken lisäksi rastas oli selvästikin siirtynyt lähemmäs tuota paikkaa koko havainnointiajan.

Parhailla paikoilla oli jo melkoisesti väkeä, olihan se merkittävästi lähempänä laulajaa, joka edelleenkin lymysi näkymättömissä.

Lintua päästiin kuitenkin rauhallisesti edeten lähemmäs, aina alle 20 metriin, josta tässä kuultava ääninäyte on.

Kirjorastas (Zoothera aurea) White's Thrush (15.6.2009 klo 23:50) Kalajoki

Älkääkä enää sanoko, että kirjorastas on arka lintu. Ei se ole!

Mäntymetsän laidalla oli puro, jonka reunat kasvoivat tiheää pusikkoa. Linnun laulu tuntui tulevan tuosta pisteestä, noin 3-4 metrin korkeudelta puskan sisältä. Laulupaikka oli metsän ja omakotitalon puutarhan välissä, joten sitä voisi luonnehtia peitteiseksi puiston reunaksi.

Sitkeimmät ornit, jotka halusivat varmistaa linnun määrityksen, jäivät hiljaa laulupaikan lähelle. Oli hauska nähdä, että isokin porukka pystyy olemaan äänityksien kannalta riittävän hiljaa.

Upeaa oli äänittää lähietäisyydeltä mystistä ja unenomaista linnunlaulua. Katsoin äänitystolppaa, joka huiteli huippukohdillaan -6 dBa tasolla ja tiesin, että tästä tulisi tämän vuoden äänityksieni kiistaton ykkösjuttu. Tässä vaiheessa manasin hieman äänityslaitteiston valintaani. Toki peili toimii hyvin lähiäänityksissäkin, mutta MS-systeemillä ja etenkin tilaäänellä taustan olisi saanut paremmin haltuun. Rastaan laulun kantavuuden ja leveyden takia suuntaus ei sillä menetelmällä olisi ollut niin viimeisen päälle tarkkaa, kun peilillä suuntauksen pitää osua kohdalleen täydellisesti. Suuntaaminen oli äärimmäisen haastavaa, kun voimakas laulu kaikui kaikkialta, enkä varmaankaan saanut lintua täysin kohdistettua kertaakaan.

Sitten, aivan yllättäin, laulu loppui ilman minkään laista häirintää ja rastas lennähti suoraan bongariporukan edestä saaden aikaan vähintäänkin hurjan reaktion; kovista kovin Suomen pinna, WP-laji ja maailmankin elis oli varmistunut. Linnun lähes tikkamainen habitus, koko, siiven alapinnat ja rinnan kuviointi näkyivät lähimpänä olleille ja nopeimmille. Itse ehdin nähdä linnusta vain vilauksen puiden välistä.

Minulle kuitenkin riittää Megalajin huippulaatuinen äänite!

Kerroin tehneeni äänityksiä DummyHead-tyyppisellä ratkaisulla. Tämä kirvoitti muutaman kyselyn, että mikä se sellainen on? Kerrotaan nyt sitten.

DummyHead tarkoittaa mikrofonien asettelua siten, että mikrofonikapselit ja niiden väli muistuttaa ihmisen päänuppia.

Oikeat DummyHeadit on kliinisen tarkasti rakennettuja keinopäitä, jossa pään luiden ja sisuksen (jos sellaista sattuu olemaan) vaimennusvaikutukset huomioidaan kirurgisen tarkasti. Tyypillisesti DummyHeadeissa käytetään mikrofonivalmistajan kaikkein parhaita pallokuvioisia tai herttamikrofoneja.

DummyHeadin hinta hipoo 10 000 euron rajaa, enkä oikein ymmärrä, mikä ihme niissä oikein maksaa.

Nimitän DummyHead-tyyppiseksi ratkaisuksi omaa boksiäänityslaatikkoa. Mikrofonien kulma on 90 astetta, eli hieman vähemmän kuin ihmiskorvan rakenne mahdollistaa, enkä käytä varsinaista mikrofonin takana olevaa "korvalehteä" suodattamaan takaa tulevia ääniä. Laatikon sivut toimivat tällaisina varsin hyvin.

Alla on piirros omasta "TyhmäPää"-ratkaisusta, jolla olen tehnyt äänityksiä tämän kevään huhtikuun alkupäivistä eteenpäin.



Mikrofonien etäisyys toisistaan on sama, jota kaupallisissa DummyHeadeissa käytetään. Kaiketikin ihmisen korvien väli on tuo 17.

Tässä menetelmässä stereovaikutelma tulee siis täysin mikrofonien suuntaerosta, ja laatikon läpi kantautuva ääni suodattuu likimain samoin kuin päässämme tapahtuu. Styroksi on nimittäin akustisesti hyvä eriste.

Olen käynyt lukuisia keskusteluja aiheesta, kumpi on parempi, monoääni vai stereo.

Tiukkoja lajiäänityksiä ja tieteellisessä mielessä äänitystä harrastavat sanovat, että on ihan sama, kummalla systeemillä äänitykset tehdään. Tärkeintä on kuulla, miltä haluttu laji kuulostaa ja laatu on tämän sortin äänimiesten mielestä likimain sama.

Olen tästä eri mieltä. Stereo kuulostaa yleensä aina paljon paremmalta. Stereo sallii taustaäänet monin verroin paremmin kuin mono, jossa jokainen suhina on häiritsevää. Häiriöääni, jos sellaista nyt löytyy, on varmaan saman kuuloista stereollakin, mutta siinä häiriön suunta ja aiheuttaja on helpompi tunnistaa. Ongelma lienee psykologinen; kun häiriö on tunnistettu ei se enää ole potentiaalinen uhka.

Nyt olen kuitenkin astumassa askeleen stereoääntä pidemmälle tilaäänien maailmaan.

Tilaääniä miksi ihmeessä?

Syy on sama kuin mono ja stereo vastakkainasettelussa. Aito tilaääni, siis ei mikään vahvistimen itse stereosta kehittelemä, häivyttää edelleen taustaäänien tuomaa häiriötä ja vaikkapa tuulen puuskan liikkuminen äänityspaikan yli tuo äänitteeseen vain upean ja luonnollisen lisän ja akustisen tilan tunnun.

Kaukainen liikenteen ääni paikallistuu tilaäänessä paremmin vain tiettyyn alueeseen tilakentässä ja korva jättää ne kuulematta, kuten luonnossa.

Tilaäänessä tuloksena on vaikuttava ja erittäin luonnollisen kuuloinen lopputuote!

Tilaääni sopii myös erityisen hyvin lentävien lintujen äänittämiseen, tilaan, jossa on paljon kaikua tai akustiseen tilaan, jossa taustalla on useita eri suunnissa olevia voimakasäänisiä laulajia.

Tilaääni ei ole tarkoitettu vain äänikenttiin, vaan soveltuu mainiosti aivan samanlaisiin lajiäänitteisiin, joita muutoinkin tehdään.

Millä ja miten tilaääniä voi sitten äänittää?

Tilaääniin tarvitaan kolme tai neljä mikrofonia. Neljäs mikki ei ole pakollinen, vaan on tarkoitettu ambientiksi vertailuääneksi. Itse käytän Sennheiserin MKH60 suuntamikrofonia ja MKH30 kasikuvioista sekä takamikrofonina Sennheiserin K6+ME64 herttakuvioista.

Periaatteessa hommaan tarvitaan tallennin, joka ottaa vastaan neljää kanavaa. Itselläni on Tascamin HD-P2 ja Fostexin FR2 LE tallentimet, joiden äänet synkronoidaan ohjelmassa.

Kummankin tallentimen näytteenottotaajuus on säädetty 92 kHz:iin ja bittisyvyys on 24:ään. Näin tiukka näytteenottotaajuus on tarpeen, jotta äänitteestä saadaan TrueHD-ääntä.

Millä monikanavaääni käsitellään ja tallennetaan tiedostoksi?

Äänen käsittely tehdään normaalisti Audacity-ohjelmassa. Myöhemmin tässä blogissa on selostus äänen käsittelytekniikasta, mutta Audacitystä kaikki 5 kanavaa (tai lisäksi kuudes subiin tuleva ääni) ajetaan omiin wav-tiedostoihinsa.

Wavit kasataan WAV to AC3 Encoderilla, jossa määritetään, mikä wav-tiedosto soitetaan missäkin kaiuttimessa. Tuolla ohjelmalla ääni pakataan DVD-levyllä soitettavaan muotoon.

http://www.ohloh.net/p/4183

Lisäksi kasaan WAV-tiedostot komentorivipohjaisella ac3to ohjelmalla wavit DTS HD-formaattiin, joka on häviötön Blu-Ray-soittimien ymmärtämä tilaäänimuoto.

http://www.afterdawn.com/software/audio_software/audio_tools/ac3to.cfm

Tallennan molemmat käsitellyt tiedostot sekä AudaCityn projektin yhteen hakemistoon.

Millä tilaääniä soitetaan ja monitoroidaan?

Tilaäänien monitorointi tapahtuu syöttämällä LPCM-ääntä tietokoneelta 7.1 vahvistimelle.

Tehty ac3-tiedosto viedään video-editoriin (Nero Vision Essential), joka tekee videon valikon sekä linkittää siihen ac3-tiedoston. Mikään ei estä laittamasta äänen taustalle vaikkapa kuvia tai videota linnusta tai äänityspaikasta. Myöskin ylimääräisten valinnaisten selostusraitojen teko on mahdollista.

Toistaiseksi ei ole järkevän hintaisia ohjelmia, joilla ac3to-ohjelmasta tallennetut huippulaatuiset tilaäänet saataisi HD-laatuisen videon tai kuvan taustalle. Odotellaan! Onhan valmiit äänitiedostot jo olemassa ja maailma täynnä nörttejä, jotka tuollaisen ohjelman varmasti tekevät lähivuosina.

Eli tämän hetken kuluttajalaitteina on pääosin DVD-soittimet ja kotiteatterisysteemit, joille tulen tämän syksyn ja talven aikana tekemään jonkun kokeiluversion tilaäänitteistäni.

Kun tilaääni on monitoroitu tietokoneelta soittaen ja liitetty videolevyn koostamisohjelmaan, masterlevy poltetaan tietokoneessa. Siitä se onkin sitten valmis jakeluun tai kotona muuten vain soiteltavaksi.

Kuinka tilaääni käsitellään viideksi kanavaksi?

Kuten jo kerroin, tulee tilaääneen dataa kolmesta mikrofonista, herttakuvioisesta, kasista ja suuntamikrofonista.



Käytän tilaäänen tekoon Schoepsin menetelmää, josta kuva alla.

• Eli keskikanavaan ajetaan suuntamikin ääni sellaisenaan, aivan kuten monoäänityksissä aina tehdään.
• Eteen sivuille ajetaan kasikuvioisen ääni toiseen myötä ja toiseen vastavaiheisena.
• Takakaiuttimiin viedään sitten kasikuvioiden vastavaiheen ja hertan summa sekä samaisen mikin myötävaiheen ja hertan summa.

Toimenpide on siis melkoisen yksinkertainen ja peritaatteessa aivan yhtä nopeasti ja helposti tehty kuin normaali MS-äänen kääntö AB-ääneksi.

Sitten vain DVD-julkaisua odottamaan. Lupaan kertoa blogissani, kun ensimmäinen julkaisu on valmiina.

Hullu idea, mutta yksinään kaiket yöt kuhkiessa tuli mieleen tallentaa omiakin tunnelmia lintujen tunnelmien lisäksi.

Yksinäinen höpöttäminen keskellä lintujen konserttia kuulostaa ja myös tuntuu hullulta, enkä kyllä lupaa jatkaa näiden päiväkirjojen pitämistä yhtään pidempään, kuin mukavalta tuntuu.

Joka tapauksessa tässä on ensimmäiset äänipäiväkirjani, jos haluat kuunnella äänittäjän mietteitä kesken työn tuoksinan. Klikkaa siis alla olevaa linkkiä ja kuuntele!

10.5.2009 Petäjävesi
21.5.2009 Muurame

Nyt, kun olen kiikuttanut laatikkoani jos jonkunmoiseen mättäikköön, olen ryhtynyt aprikoimaan muutoin vallan mainion laatikkoäänityksen nurjia puolia.

Ihminen

Itsestään selvää on, että laatikko kiinnostaa ohikulkijoita, jos sellaiseen sattuvat törmäämään. Oma ja tuntemani toisen laatikkoäänittäjän ratkaisu on boksin sisällä oleva lappu, joka kertoo, mistä on kyse. 99% ihmisistä jättää boksin rauhaan, mutta se prosentti huolestuttaa.

Oma laatikkoni on spotattu toistaiseksi kaksi kertaa ja kummallakin kerralla vierailija on jättänyt laatikon rauhaan ja poistunut paikalta pikaisesti. Niin itsekin tekisin.

Jossain vaiheessa tulee eteen kuitenkin se sadas, joka keksii, että kai noilla vermeillä voisi tehdä rahaakin. Olen valmis ottamaan riskin, mutta sen vähentämiseksi naamioin laatikon aina ympäristöstä löytyvillä risuilla, ruohoilla ja sammaleella. 

Kehitteillä on myös vähän tehokkaampia naamiointivermeitä, mutta niistä enemmän joskus myöhemmin.

Sade ja muu kosteus

Kokonaan toinen juttu on luonto itse.

Eräs tuttavani soitti ja kertoi melko karmaisevan tarinan omasta boksiäänittämisestään. Valtameren rannalla, sopivilla kahlaajapaikoilla on mainio tilaisuus upeisiin äänityksiin. Nousuveden yläpuolella ei ole vaaraa laitteiden kastumisesta, joten boksin paikka oli tuosta vielä hieman kauempana. Illalla nousi kuitenkin tuuli ja aamulla boksi oli kadonnut!

Laatikko löytyi kaukaa rakkolevävallilta, mutta lähempi tarkastelu osoitti suuren aallon pyyhkäisseen laatikon yli ja kastelleen sen perusteellisesti. Kalliit laitteet olivat pilalla ja rahallinen tappio oli mittava. Otan syvästi osaa! Syy, miksi tämän kirjoitan näin julkisesti näkyville on opetus, joka toivottavasti auttaa muita samaa äänitystekniikkaa käyttäviä.

Mikrofonit eivät kestä vettä lainkaan. Kastuneita mikkejä ei voi korjata, vaan ne ovat roskistavaraa. Suolavesi ja makeampikin tuhoavat myös tallentimen.

Itse en tämän uutisen jälkeen aio koskaan laittaa mikkejä veden viereen. Sateella olen sen sijaan äänittänyt aivan normaalisti, sillä laatikon päällä on yleensä harva juuttikankainen peite, joka imee kovemmankin rankkasateen, mutta ei kuitenkaan vaikuta äänen väriin.

Epäilemättä joskus tulee se kerta, kun vesi pääsee mikrofoneille asti. Siitä syystä en käytä boksiäänittämisessä MKH-sarjan huippumikkejä, vaan halvempia K6-kannalla olevia, joiden mikrofonikapseli on vaihdettavissa.

Kova tuuli, lumisade tai pakkanen eivät vaikuta boksiäänittämiseen mitenkään. Styroksilaatikon sisällä on käytössä hieman lämpenevä akku, joka pitää laatikon sisuksen mukavan lämpöisenä. Toisaalta paahteella boksi varjostaa sopivasti, eikä ylikuumenemisen vaaraa ole.


Yhtä kaikki. en löydä boksiäänittämisestä ihmisen ja sateen lisäksi huonoja puolia. Lähes jokaisella 12-tunnin äänityssessiolla on noin 20-30 minuttia erinomaisia lajiäänitteitä. Lajikohtaisia projekteja riittää loppuelämäksi, sillä aina joku äänityyppi on puutelistalla ja kuten kuvaamisessa, myös äänitettäessä lähes aina voi saada aikaan edellistä paremman taltioinnin.

Kaikille lintuharrastajille tulee vastaan ääniä, joita ei tunne tai jotka kuuluvat niin heikosti tai lyhyen aikaa, ettei varmaa määritystä pysty tekemään.

Tähän aikaan vuodesta, kun äänimaailma runsastuu päivä päivältä, mahdollisuus törmätä "outoihin" ja poikkeuksellisiin ääniin on kohtalaisen suuri, joten niitä tulee paitsi kuultua myös tallennettua.

Kurinaa ja kurnahtelua

Tämän kevään ensimmäinen yllättäjä tuli vastaan äänitysboksin dataa purettaessa. Outoa kurinaa, josta tulee ensimmäisenä mieleen liejukanan matalat ja hiljaiset kurnahtelut. Äänityspaikkana on 24.4. Korpilahden Putkilahden laajat ruovikot, jonka sulan laitaan laatikon lykkäsin yhdeksi yöksi ja aamuksi.

Pitkään pohdiskelin ja vertailin monia arkistoni äänitteitä sekä lukuisten muiden äänittäjien tuotoksia, mutten löytänyt mitään vastaavaa.

Kyseltyäni mielipiteitä oudosta ääntelijästä, tuli ehdotuslistan kärjessä odotetusti liejukana. Muita vaihtoehtoja olivat viitasammakko, kyyhkyt, pikkujoutsen, kurki, vesilinnut, kahlaajat ja rantalinnut. Parhaana veikkauksena oli hauki, joka ei sentään ollut noussut puuhun laulamaan vaan rantaveteen.

Kuuntelin yön äänitykset loppuun ja aivan viimemetreillä kurnahtelija päästää tutummankin äänen osoitautuen joutseneksi.

Kuikuttava joutsen

Kähinää taivaalta

Kevään toinen yllättäjä oli minulle jo tuttu. Näin upeasti tuota melko harvoin kuultavaa ääntä en kuitenkaan koskaan ennen ollut kuullut.

29.4. Vein peilin äänittämään noin 100 metrin päähän Joutsan Keskisenlammen lintutornista ja nousin itse odottelemaan aamun valkenemista itse torniin. Kurpat kiertelivät ympärillä. Lehtokurpan aamulenkin lisäksi taivaalla kopsutteli soidintava jänkäkurppa, joka on aina hyvä havis Keski-Suomessa.

Tornin ympärillä kisaili kuitenkin melkoinen määrä taivaanvuohia, jotka päästivät tuttuja kitkutuksia ja mäkätyksiä sekä ilmeisesti paritteluun kuuluvaa hiovaa ääntä (muistuttaa vähän siperiankurpan vastaavaa, jota löytyy netistä nyt vaikka kuinka).

Se outo ääni oli kuitenkin koiraan soidinsyöksyyn yhtyvän toisen linnun kähinä. Luultavasti tämä on naaraan ääntä, mutta mistäs sitä noista tietää. Olen kuullut tätä viime vuosina useaan otteeseen ja ne liittyvät aina juuri koiraan soidinsyöksyihin. Tämän äänitteen "outo lintu" on siis taivaanvuohi.

Kähisevä taivaanvuohi

"Lapinuunilintu" huhtikuussa

Lapinuunilinnusta vaaditaan usein laulun lisäksi myös näköhavainto. Syyllisinä tähän ovat poikkeukselliset sirittäjät ja oudosti laulavat peipot.

Olin vapunaattona 30.4. aamulla Laukaan Lapinjärvellä äänityshommissa. Pois lähtiessä autoa pakatessani jostain hyvin kaukaa kuului outo linnunlaulu, joka toi mieleen hieman sirittäjämäisiä mielikuvia.

Laulaja oli tietenkin pakko käydä tarkistamassa ja se oli odotetusti peippo. Tätä samaa "murretta" kuulee lähes joka vuosi jossain. Aiemmin en kuitenkaan ole osunut laulajan kanssa äänityslaitteineni. No nyt tuokin kummajainen on sitten tullut dokumentoiduksi. "Oudoksi laulajaksi" sitä on vähän kyseenalaista lähteä tituleeraamaan, mutta poikkeukselliseksi kylläkin.

Poikkeuksellinen peipon säe

Laatikkoäänityksen ideana on jättää boksi rauhassa yhdelle, mielellään hyvälle lintupaikalle. Jos boksin joutuu viemään kauas kotoa, ei siellä viitsisi millään rampata aamuin illoin. Akku ei nimittäin saa tyhjentyä eikä 8 Gb korttini riitä heikkoimmalla 44 kHz/16b äänitystasolla "kuin" 12 h 50 min äänityksiin.

Noista syistä johtuen jouduin riskeeraamaan ja tilaamaan "sian säkissä" tietämättä toimiiko 16 Gb kortti Tascamin HD-P2 laitteessani. Nettikaupoista noita saa edullisesti, joten laitoin Sandisk CF 16 gG Extreme III kortin tilaukseen.

Eilen kortti tuli ja laitoin sen hetimiten testiin. Kortti sisään ja virta päälle. Yllätyksekseni kortti löytyi ja alustui moitteetta ja ilman ihmettelyjä, mutta kun katsoin jäljellä olevan äänitysajan kohtaa seisoi siinä 01:45, vaikka pitkälti toista vuorokautta piti olla tilaa.

Laitoin kotona olevan laitteiston äänityksen päälle eilen klo 18 ja illalla katsoin varovasti laatikkoon. Äänitys oli edelleen päällä ja aikaa oli jäljellä nyt yli 23 tuntia. Tascamin tiedostojärjestelmä ei ymmärrä yli vuorokauden meneviä aikoja, mutta sehän ei tietenkään vaikuta itse äänittämiseen. Tallennin lopettaa testinsä tänään noin 19:45 reilu vuorokausi siitä kun painoin äänitänappulaa.

Isompi akku ja 16 Gb kortti mahdollistavat kerran päivässä laatikon siirtämisen. Todennäköisesti laitteisto pyörii yötä päivää Suomen parhailla lintupaikoilla ensi viikonlopusta heinäkuun puoliväliin.

Nyt laitoin tilaukseen toisen 16 Gb kortin ihan vaan testimielessä, ne kun ovat nykyään niin edullisia :-) Kingston Compact Flash 16GB Elite Pro maksaa vain 44 euroa. Kortti on siis hitaampaa ja vanhempaa teknologiaa, mutta 16 Gb kuitenkin. Saas nähdä kuinka käy. Periaatteessa äänitallennin ei tarvitse kortilta nopeutta juuri lainkaan.

"Kuka hullu jaksaa kuunnella kaikki nuo äänitteet", kysyy lintupaikalla vastaan tullut orni?

Vastaus on, ettei niitä kuunnellakaan. Tiedosto vaan auki äänenkäsittelyohjelmaan ja 2,5 tunnin tiedoston pätkästä kuunnellaan ne kohdat, joissa on riittävän voimakas signaali. Noista kohdista löytyy ne tallennettavan laatuiset äänitteet.

Jos lintupaikka on hyvä, saattaa joku tiedosto olla aivan täynnä hyviä kohtia. Tällainen siirretään arkistoon odottaamaan aikaa parempaa, eli väliä elokuu-maaliskuu.

Useimmat 12 tunnin pätkät, joita tähän mennessä olen käsitellyt olen hoidellut joko kokonaanvalmiiksi tai esimasteroiduiksi noin tunnissa.

Maailmassa liki kaikki uudet laitteet ovat tavalla tai toisella digitaalisia, eivätkä mikrofonit tee tässä suhteessa poikkeusta. Ensimmäiset digimikit tulivat markkinoille noin 1998, mutta vasta viimeisten parin vuoden aikana maineikkaimmat mikrofonivalmistajat ovat tunkeneet esille omia studiomallejaan.

Itse olen äänittänyt perinteisillä mikrofoneilla, jotka ovat sieltä parhaimmasta päästä. Lukujen valossa digitaaliset mikrofonit ovat silti näitä laadukkaampia.

Digimikrofonin periaate on tuoda analogisen tiedon muuntaminen lähemmäs mikrofonin kalvoa, joka ottaa vastaan äänen aiheuttamia ilmanpaineen vaihteluita.



Mitä lähemmäs kalvoa muunnos saadaan, sitä vähemmän siihen tulee matkanvarrelta mukaan vahvistimien ym. ylimääräisten vaiheiden kohinoita. Varsin järkeenkäypä juttu siis tai sitten ei.

Kuten kuvasta näkyykin, on perinteisessä systeemissä monta vaaranpaikkaa, joista päästään käytännössä kokonaan eroon digimikkien tekniikalla. Pahin kohisija on mikrofonin esivahvistin ja tallentimen mikrofonisignaalin vahvistin. Paljoa noille komponenteille ei häviä äänijohdon kaksi liitintäkään.

Ihan tarkkaan en ymmärrä, miten ääni mikrofonikalvolta siirtyy A/D-muuntimelle, mutta tunnetuimmat mikrofonivalmistajaa liputtavat kaikki vahvasti digimikkien puolesta, joten ihan huuhaata homma ei ole.

Naturerecordists-keskusteluryhmässä on vuosien varrella ollut jonkun verran keskusteluja digimikkien soveltuvuudesta luontoäänitykseen. Epäilyä kosteanilman kestosta on ollut, mutta kaikkiaan näiden äänenlaatua on ylistettu maasta taivaaseen. Hintoja on tietenkin haukuttu yleisesti, mutta siihen on kyllä syytäkin. Alle tonnilla ei yksikään järkevältä kuulostava digimikki irtoa.

Tässä muutamia digimikkejä luontoäänitykseen.

Neumannin KMD-sarja
Sennheiserin 80x0-sarja


Ja mihin tämä ehkä johtaakaan...

Mikrofonirunkoihin voi jo nyt liittää kaksi erillistä mikkikapselia, joten tervemenoa ylimääräiset johdot. Mikrofonirungon painikkeilla valitaan näytteenottotaajuus ja bittisyvyys eikä äänitystason säätöihin edes pääse vaikuttamaan. Myös äänityksen voimakkuuden säädin on esiasetettu, eikä siihen voi vaikuttaa. Vahvistus tehdään dataan!

Muutaman vuoden sisällä tulee markkinoille takuuvarmasti tallentimia, joiden ei ole tarkoituskaan käsitellä ääntä, ainoastaan syöttää virtaa mikille ja tallentaa ääntä kortille täysin käsittelemättömänä. Kaikki kallis vahvistussysteemi, digitointi ym. ovat turhia vermeitä moderneille laitteille. Virtapainike, yksi XLR ja S/PDIF sisääntulo, äänitys ja pysäytyspainike riittävät, jos monitorointiin ei haluta panostaa (ja miksi tarvitsisikaan). Varmaan suurimmaksi kilpailuvaltiksi jää virrankulutus, joka nykytallentimissa on hurja.

Heippa vaan Tascam, Maranz, Fostex, Edirol, Sound Device ja monet muut tallentimien valmistajat. Koettakaahan keksiä parempia myyntiartikkeleita, sillä kiinalaiset halpistallentimet tulevat kohta!

Kevätflunssaa pukkaa, mutta olosuhteet vesilintujen äänittämiselle on ajallisesti niin lyhyt hetki, ettei sopivaa saumaa voi mitenkään jättää käyttämättä.

Olen kuskaillut äänitysboksiani paikkaan jos toiseenkin, mutta useimmiten tuloksena on laiha nolla. Ei todellakaan ole merkityksetöntä miettiä hyvin tarkkaan paikkaa, jonne lootan tyrkkää.

Flunssasta huolimatta motiivia pieneen liikuntasessioon lisäsi tuulen merkittävä tyyntyminen la-su yönä ja se vähäkin näytti tulevan paikkaan nähden oikeasta suunnasta.

Kun vein laatikon ison järven rannalla olevaan jokilaaksoon, oli sulan reunalla mukavasti vessuja, mutta erityisen upea oli luonnon akustiikka juuri tuossa pisteessä. Jyrkät rinteet molemmin puolin ja tyyni vesi loivat paikkaan poikkeuksellisen upean tilan tunnun, jossa ei ollut kuitenkaan liikaa kaikua. Täytyykin kaivaa peruskartta ja etsiä vastaavan näköisiä mestoja muualtakin.

Purin äänitteitä sunnuntain ja tuloksena oli aivan upeita äänitteitä joutsenesta, telkistä, sinisorsista, mustarastaasta, peiposta, punarinnasta, pyrstötintistä ja puukiipijästä.

Äänitteillä telkkäpari parittelee vain muutaman metrin päässä mikeistä. Keskellä yötä kuuluu ensin jään rasahtelua, kun joku nisäkäs hiippailee jään reunalla. Hetken päästä joutsenet hermostuvat ja pitävät hirveää älämölöä. Mikä lienee oli se nisäkäs, joka hermostutti ison linnun noin totaalisesti. Aamun jo ehdittyä pidemmälle talitiainen käy tutustumassa laatikkoon vähän liiankin lähietäisyydeltä.

Mielenkiintoista piilokojutunnelmaa ja luontoelämystä oli tarjolla yllin kyllin, vaikken itse paikalla ollutkaan.

Tänä keväänä aloitin jo edellisinä keväinä suunnittelemani "piilokojuäänittämisen". Idea on käytössä hyvin monella tunnetulla äänittäjällä ja heidän erinomaisten tulosten kannustamana päädyin plagiointiin.

Idea on äärimmäisen yksinkertainen; laitetaan tallennin, jossa on riittävän kokoinen kortti/kiintolevy, akku, joka kestää vähintään puolen vuorokauden äänittämisen ja mikrofonit sään kestävään laatikkoon.

Laatikko kiikutetaan maastoon sopivaan paikkaan edellisenä päivänä ja jätetään sinne äänittämään. Olen kuljettanut lootaani viimeisen puolentoista viikon ajan lähes joka ilta jonnekin päin Keski-Suomea.

Viirupöllön rengastus

Tänä pitkänä piinaviikonloppuna kohteena olivat metsot sekä viirupöllö. Metsojen äänitysprojekti jatkuu yhä, mutta viirupöllön äänitys oli äärimmäisen helppoa.

Tomi oli emojen rengastushommissa sunnuntaina, kuten luultavasti kaikkina muinakin päivinä maaliskuun alun ja heinäkuun lopun välillä. Yksi reviiri oli Tomin ennakko aavistusten mukaan riittävän hiljaisessa paikassa ja sinne suunnattiin iltasella.

Kristiina, Tomi ja juuri renkaan saanut pöllörouva.

Tomi haavi ammattilaisen ottein viirumamman pesäpöntöltä hetkessä. Emo oli nuori renkaaton naaras, joka oli jo ehtinyt pyöräyttää pönttöön kolme munaa. Jos ja kun myyrähuippu jatkuu kesään asti, saa tämä rouva ensimmäisellä yrityksellään jo ihan mukavan pesyeen.

Tomi ja 2-kv viirupöllö


Viirupöllön äänitys

Keli oli tyyni ja aurinkoinen. Jätin äänitysboksin pesäpöntön alle, siinä toivossa, että pariskunta pitäisi mekkalaa saaliin vaihdon yhteydessä.

Aamulla noukin laitteen talteen ja purin pikavauhdilla kortin. Jo reilua tuntia myöhemmin, eli jo hämärissä, viirupöllö koiras tuli tuomaan apetta puolisolleen. Sama toistui viisi kertaa seuraavien neljän tunnin aikana. Yllättäin jo kahden jälkeen yöllä pöllöt hiljenivät. Lieneekö syynä ollut äkisti pilvistynyt keli ja voimistunut tuuli vai tuliko kupu täyteen jo muutamasta myyrästä?

Voisiko tuulen voimakkuus vaikuttaa pöllön saalistusmenestykseen, tiedä tuota.

Pöllöjen tavat toistuivat jokaisella käynnillä täsmälleen samanlaisina. Koiras lensi ensin muutaman kymmenen metrin päähän pöntöstä ja huuteli vaimeasti normaalia soidinhuhuilua.

Kun naaras kuuli sen, piti se pöntössä kovasti varoitusäyskäisyltä kuulostavaa ääntä, joka oli kai kutsu koiraalle. Koiras lensi tuon kuultuaan pöntölle ja äänistä päätellen naaras kävi pöntön suulla kurkkaamassa ja hakemassa saaliin koiraalta. Ruokittuaan naaraan jäi koiras aina aivan pöntön viereen ja huusi normaalilla voluumilla tavallista reviirihuutoaan 5 - 10 kertaa. Tuon tuuletuksen jälkeen saalistus taas jatkui.

Oli aika upeaa kuunnella pöllöpariskunnan pesintä- ja ruokintatouhuja muutaman metrin päästä. Upea laji, josta britit näkevät päiväunia.

Kiitos Tomi ja Kristiina ja terveisiä lampaille, niin isoille kuin karitsakatraallekin!

Äänitysboksi on styroksista tehty laatikko, jonka päällä on maastokuvioista kangasta. Välillä olen myös peittänyt laatikon harsokankaalla, jonka päälle kerään lunta, jolloin naamiointi on tätäkin tehokkaampi.
Tästä näkyy äänitysboksin huikea korkeateknologinen innovaatio. Kaikki tarvittava yksissä kuorissa. Tallennin oikealla, akku vasemmalla ja mikit akun päällä. Pallokuvioisten mikkien päät tulevat ulos laatikosta ja niissä on vaahtomuoviset kevyet tuulisuojat.