Luonnossa ei esiinny puhdasta siniääntä! Näin väitetään kirkkain silmin eräässä arvovaltaisessa oppaassa.

Luonnossa, jokaisessa äänessä soi perusääneksen lisäksi lukuisa määrä eri vahvuisia sivuääneksiä, jotka luovat äänen soinnin ja värin. Juuri niistä tunnistamme toistemme puheäänen tai monet lintulajit ja niitä sanotaan harmonisiksi ääniksi.

Siniääni tarkoittaa ääntä, jossa ei ole harmonisia komponentteja ja se on siis sitä, jolla tehdään vaikkapa äänentoistotestit, sillä mittaukset tehdään vain yhdellä ääneksellä.

Avasin juuri äänittämäni Kalajoen kirjorastaan äänen äänenkäsittelyohjelmaan spektrimuodossa ja hämmästyin suuresti!

Kirjorastaan äänessä ei soi ainutkaan harmoninen ääni! Siinä on selitys hampaita vihlovan kirkkaalle soundille.

Kirjorastaan alempi "kiikun" ääni kuuluu taajuudella 2080-2600 Hz, eikä tasan tarkkaan missään muualla.

Aivan poikkeuksellinen on siis kirjorastaan kiikun vinkuna ja siitä syystä Siniäänen mestariksi nimeäisin tämän lajin.

Viime vuoden lintuharvinaisuuksien ykkönen Suomessa (ja oikeastaan koko WP:llä) oli siperiankurppa, joka soidinteli itärajalla, lähellä Venäjän ja Suomen raja-asemaa.

Tämän vuoden Suuri siperialainen oli kirjorastas (Zoothera aurea) White’s Thrush

Seppo Pudas, Kalajoen kuuluisa Löytäjä, kuuli kirjorastaan laulua 15.6. aamun pikkutunneilla kotikonnuillaan. Siitä alkoi rumba, joka ei luultavasti ihan heti pääty. Lintutiedotus oli heti aamulla täynnä päivitysviestejä. Tarsigerista löytynyt äänite sai minut melkoisen vakuuttuneeksi lajista, joskin pieni epävarmuus kalvoi mieltä, lintua kun ei oltu nähty. Kaikesta huolimatta lähtöpäätös pinnan perään oli itsestään selvä. Tällaista tapausta ei melko varmaan tule enää elämäni aikana.

Kuntarallijoukkueemme "Simunankosken Höylä", lähes kokonaisena, suuntasi kohti Kalajokea heti töiden jälkeen. Hieman ehdin vielä miettimään mukaan valittavaa äänityslaitteistoa. Tilaäänien kanssa lintua pitäisi päästä suhteellisen lähelle ja ympäristön pitäisi olla mielellään melko häiriötön.

Bongaustilanteet tuntien, en uskonut hetkeäkään, että araksi mainittua siperian asukkia pääsisi lähelle ja että lähellä ihmisasutusta satojen paineisten bongarien keskellä voisi tuolla systeemillä päästä järkevään lopputulokseen. Valinta oli, kuten kurppapaikallakin viime vuonna, Telingan peili. Peilillä korkealta ja kovaa huutavan laulajan saa varsin ketterästi talteen ja päälle päätteeksi vielä suodatusta ympäristön älämölölle.

Kalajoen kankaille saavuttiin hyvissä ajoin yhdeksän paikkeilla ja taivas valui vettä solkenaan. Puolen tunnin kahvipaussin aikana sade hiljeni ja lakkasi lopulta kokonaan. Oltiin matalapaineen keskuksessa sillä ilma ei liikkunut kerrassaan mihinkään. Ideaali tilanne äänitystä ajatellen, tuumailin.

Paikka, jossa kirjorastas oli laulanut oli harvaan rakennettua omakotitaloaluetta, keskellä tyypillistä pohjanmaan rannikon mäntykangasta. Kangasmetsän seassa oli jonkun verran tiheämpää puustoa, puutarhaa ja kosteampaakin painannetta. Reviiri ei ollut Siperian koskematonta kuusitaigaa, jossa aiemmin kuvittelin kirjorastaan viihtyvän. Pois siis sinipyrstöhabitaattien ajattelu tämän lajin kohdalla.

Alueen pikkutiet täyttyivät illan edetessä autoista ja parhaimmillaan paikalla oli hyvinkin 200 henkeä. Hieman ennen kymmentä, kun vesisade viimein lakkasi ja oli aivan tyyntä, aloitti rastas viimein laulunsa. Ensin kuulimme verryttelyksi muutaman säkeen pätkän, jonka suurin osa porukasta tietenkin missasi.

Virittelin pikavauhdilla äänitysvermeet asemiin ja vein ne paikkaan, jossa kuvittelin linnun parhaiten kuuluvan, aivan autojonon kauimpaan päähän. Muutama minuutti odotusta ja idän ihme aloitti käsittämättömän kuuloisen laulunsa. Tunnelmia, päivitysviestejä ja muuta sen suuntaista tallentui ensimmäisiin äänitteisiin enemmän kuin kirjorastaan laulua.

Ensimmäisen kunnon laulusession jälkeen aprikoin, kuinka kaukaa ja mistä suunnasta ääni oikeastaan tuli. Kohteen suunta oli helppo hahmottaa, kun katsoi 300 metriä pitkää autoletkaa ja niiden edessä seisovia ihmisiä, joiden huomio oli kiinnittynyt samaan pisteeseen. Tuosta päättelin olleeni ensimmäisessä havaintotilanteessa ehkä noin 100-150 metrin päässä.

Hymy leveni kohti korvia ihan väkisin ja välikättelyitä esiintyi ympärilläni. Kaiketikin porukat olivat varmoja lajista, miksen siis minäkin? Koska en halua olla ilon pilaaja, osallistuin seremoniaan mielelläni.

Aika moni tuosta 200 hengen porukasta poistui melko pian ensimmäisten ääninäytteiden jälkeen, mikä oli äänityksiä ajatellen vain hyvä juttu. Koska ensimmäisissä äänitteissäni taustalla oleva ison tien ääni tuntui häiritsevältä, päätin yrittää omakotitaloalueen toista tietä, joka tuntui olevan oikeammassa suunnassa isoon tiehen nähden. Kaiken lisäksi rastas oli selvästikin siirtynyt lähemmäs tuota paikkaa koko havainnointiajan.

Parhailla paikoilla oli jo melkoisesti väkeä, olihan se merkittävästi lähempänä laulajaa, joka edelleenkin lymysi näkymättömissä.

Lintua päästiin kuitenkin rauhallisesti edeten lähemmäs, aina alle 20 metriin, josta tässä kuultava ääninäyte on.

Kirjorastas (Zoothera aurea) White’s Thrush (15.6.2009 klo 23:50) Kalajoki

Älkääkä enää sanoko, että kirjorastas on arka lintu. Ei se ole!

Mäntymetsän laidalla oli puro, jonka reunat kasvoivat tiheää pusikkoa. Linnun laulu tuntui tulevan tuosta pisteestä, noin 3-4 metrin korkeudelta puskan sisältä. Laulupaikka oli metsän ja omakotitalon puutarhan välissä, joten sitä voisi luonnehtia peitteiseksi puiston reunaksi.

Sitkeimmät ornit, jotka halusivat varmistaa linnun määrityksen, jäivät hiljaa laulupaikan lähelle. Oli hauska nähdä, että isokin porukka pystyy olemaan äänityksien kannalta riittävän hiljaa.

Upeaa oli äänittää lähietäisyydeltä mystistä ja unenomaista linnunlaulua. Katsoin äänitystolppaa, joka huiteli huippukohdillaan -6 dBa tasolla ja tiesin, että tästä tulisi tämän vuoden äänityksieni kiistaton ykkösjuttu. Tässä vaiheessa manasin hieman äänityslaitteiston valintaani. Toki peili toimii hyvin lähiäänityksissäkin, mutta MS-systeemillä ja etenkin tilaäänellä taustan olisi saanut paremmin haltuun. Rastaan laulun kantavuuden ja leveyden takia suuntaus ei sillä menetelmällä olisi ollut niin viimeisen päälle tarkkaa, kun peilillä suuntauksen pitää osua kohdalleen täydellisesti. Suuntaaminen oli äärimmäisen haastavaa, kun voimakas laulu kaikui kaikkialta, enkä varmaankaan saanut lintua täysin kohdistettua kertaakaan.

Sitten, aivan yllättäin, laulu loppui ilman minkään laista häirintää ja rastas lennähti suoraan bongariporukan edestä saaden aikaan vähintäänkin hurjan reaktion; kovista kovin Suomen pinna, WP-laji ja maailmankin elis oli varmistunut. Linnun lähes tikkamainen habitus, koko, siiven alapinnat ja rinnan kuviointi näkyivät lähimpänä olleille ja nopeimmille. Itse ehdin nähdä linnusta vain vilauksen puiden välistä.

Minulle kuitenkin riittää Megalajin huippulaatuinen äänite!

Kerroin tehneeni äänityksiä DummyHead-tyyppisellä ratkaisulla. Tämä kirvoitti muutaman kyselyn, että mikä se sellainen on? Kerrotaan nyt sitten.

DummyHead tarkoittaa mikrofonien asettelua siten, että mikrofonikapselit ja niiden väli muistuttaa ihmisen päänuppia.

Oikeat DummyHeadit on kliinisen tarkasti rakennettuja keinopäitä, jossa pään luiden ja sisuksen (jos sellaista sattuu olemaan) vaimennusvaikutukset huomioidaan kirurgisen tarkasti. Tyypillisesti DummyHeadeissa käytetään mikrofonivalmistajan kaikkein parhaita pallokuvioisia tai herttamikrofoneja.

DummyHeadin hinta hipoo 10 000 euron rajaa, enkä oikein ymmärrä, mikä ihme niissä oikein maksaa.

Nimitän DummyHead-tyyppiseksi ratkaisuksi omaa boksiäänityslaatikkoa. Mikrofonien kulma on 90 astetta, eli hieman vähemmän kuin ihmiskorvan rakenne mahdollistaa, enkä käytä varsinaista mikrofonin takana olevaa "korvalehteä" suodattamaan takaa tulevia ääniä. Laatikon sivut toimivat tällaisina varsin hyvin.

Alla on piirros omasta "TyhmäPää"-ratkaisusta, jolla olen tehnyt äänityksiä tämän kevään huhtikuun alkupäivistä eteenpäin.

Mikrofonien etäisyys toisistaan on sama, jota kaupallisissa DummyHeadeissa käytetään. Kaiketikin ihmisen korvien väli on tuo 17.

Tässä menetelmässä stereovaikutelma tulee siis täysin mikrofonien suuntaerosta, ja laatikon läpi kantautuva ääni suodattuu likimain samoin kuin päässämme tapahtuu. Styroksi on nimittäin akustisesti hyvä eriste.

Olen käynyt lukuisia keskusteluja aiheesta, kumpi on parempi, monoääni vai stereo.

Tiukkoja lajiäänityksiä ja tieteellisessä mielessä äänitystä harrastavat sanovat, että on ihan sama, kummalla systeemillä äänitykset tehdään. Tärkeintä on kuulla, miltä haluttu laji kuulostaa ja laatu on tämän sortin äänimiesten mielestä likimain sama.

Olen tästä eri mieltä. Stereo kuulostaa yleensä aina paljon paremmalta. Stereo sallii taustaäänet monin verroin paremmin kuin mono, jossa jokainen suhina on häiritsevää. Häiriöääni, jos sellaista nyt löytyy, on varmaan saman kuuloista stereollakin, mutta siinä häiriön suunta ja aiheuttaja on helpompi tunnistaa. Ongelma lienee psykologinen; kun häiriö on tunnistettu ei se enää ole potentiaalinen uhka.

Nyt olen kuitenkin astumassa askeleen stereoääntä pidemmälle tilaäänien maailmaan.

Tilaääniä miksi ihmeessä?

Syy on sama kuin mono ja stereo vastakkainasettelussa. Aito tilaääni, siis ei mikään vahvistimen itse stereosta kehittelemä, häivyttää edelleen taustaäänien tuomaa häiriötä ja vaikkapa tuulen puuskan liikkuminen äänityspaikan yli tuo äänitteeseen vain upean ja luonnollisen lisän ja akustisen tilan tunnun.

Kaukainen liikenteen ääni paikallistuu tilaäänessä paremmin vain tiettyyn alueeseen tilakentässä ja korva jättää ne kuulematta, kuten luonnossa.

Tilaäänessä tuloksena on vaikuttava ja erittäin luonnollisen kuuloinen lopputuote!

Tilaääni sopii myös erityisen hyvin lentävien lintujen äänittämiseen, tilaan, jossa on paljon kaikua tai akustiseen tilaan, jossa taustalla on useita eri suunnissa olevia voimakasäänisiä laulajia.

Tilaääni ei ole tarkoitettu vain äänikenttiin, vaan soveltuu mainiosti aivan samanlaisiin lajiäänitteisiin, joita muutoinkin tehdään.

Millä ja miten tilaääniä voi sitten äänittää?

Tilaääniin tarvitaan kolme tai neljä mikrofonia. Neljäs mikki ei ole pakollinen, vaan on tarkoitettu ambientiksi vertailuääneksi. Itse käytän Sennheiserin MKH60 suuntamikrofonia ja MKH30 kasikuvioista sekä takamikrofonina Sennheiserin K6+ME64 herttakuvioista.

Periaatteessa hommaan tarvitaan tallennin, joka ottaa vastaan neljää kanavaa. Itselläni on Tascamin HD-P2 ja Fostexin FR2 LE tallentimet, joiden äänet synkronoidaan ohjelmassa.

Kummankin tallentimen näytteenottotaajuus on säädetty 92 kHz:iin ja bittisyvyys on 24:ään. Näin tiukka näytteenottotaajuus on tarpeen, jotta äänitteestä saadaan TrueHD-ääntä.

Millä monikanavaääni käsitellään ja tallennetaan tiedostoksi?

Äänen käsittely tehdään normaalisti Audacity-ohjelmassa. Myöhemmin tässä blogissa on selostus äänen käsittelytekniikasta, mutta Audacitystä kaikki 5 kanavaa (tai lisäksi kuudes subiin tuleva ääni) ajetaan omiin wav-tiedostoihinsa.

Wavit kasataan WAV to AC3 Encoderilla, jossa määritetään, mikä wav-tiedosto soitetaan missäkin kaiuttimessa. Tuolla ohjelmalla ääni pakataan DVD-levyllä soitettavaan muotoon.

http://www.ohloh.net/p/4183

Lisäksi kasaan WAV-tiedostot komentorivipohjaisella ac3to ohjelmalla wavit DTS HD-formaattiin, joka on häviötön Blu-Ray-soittimien ymmärtämä tilaäänimuoto.

http://www.afterdawn.com/software/audio_software/audio_tools/ac3to.cfm

Tallennan molemmat käsitellyt tiedostot sekä AudaCityn projektin yhteen hakemistoon.

Millä tilaääniä soitetaan ja monitoroidaan?

Tilaäänien monitorointi tapahtuu syöttämällä LPCM-ääntä tietokoneelta 7.1 vahvistimelle.

Tehty ac3-tiedosto viedään video-editoriin (Nero Vision Essential), joka tekee videon valikon sekä linkittää siihen ac3-tiedoston. Mikään ei estä laittamasta äänen taustalle vaikkapa kuvia tai videota linnusta tai äänityspaikasta. Myöskin ylimääräisten valinnaisten selostusraitojen teko on mahdollista.

Toistaiseksi ei ole järkevän hintaisia ohjelmia, joilla ac3to-ohjelmasta tallennetut huippulaatuiset tilaäänet saataisi HD-laatuisen videon tai kuvan taustalle. Odotellaan! Onhan valmiit äänitiedostot jo olemassa ja maailma täynnä nörttejä, jotka tuollaisen ohjelman varmasti tekevät lähivuosina.

Eli tämän hetken kuluttajalaitteina on pääosin DVD-soittimet ja kotiteatterisysteemit, joille tulen tämän syksyn ja talven aikana tekemään jonkun kokeiluversion tilaäänitteistäni.

Kun tilaääni on monitoroitu tietokoneelta soittaen ja liitetty videolevyn koostamisohjelmaan, masterlevy poltetaan tietokoneessa. Siitä se onkin sitten valmis jakeluun tai kotona muuten vain soiteltavaksi.

Kuinka tilaääni käsitellään viideksi kanavaksi?

Kuten jo kerroin, tulee tilaääneen dataa kolmesta mikrofonista, herttakuvioisesta, kasista ja suuntamikrofonista.

Käytän tilaäänen tekoon Schoepsin menetelmää, josta kuva alla.

• Eli keskikanavaan ajetaan suuntamikin ääni sellaisenaan, aivan kuten monoäänityksissä aina tehdään.
• Eteen sivuille ajetaan kasikuvioisen ääni toiseen myötä ja toiseen vastavaiheisena.
• Takakaiuttimiin viedään sitten kasikuvioiden vastavaiheen ja hertan summa sekä samaisen mikin myötävaiheen ja hertan summa.

Toimenpide on siis melkoisen yksinkertainen ja peritaatteessa aivan yhtä nopeasti ja helposti tehty kuin normaali MS-äänen kääntö AB-ääneksi.

Sitten vain DVD-julkaisua odottamaan. Lupaan kertoa blogissani, kun ensimmäinen julkaisu on valmiina.